lauantai, 19. elokuu 2017

Eristävät traumat

Yksi asia mikä on aika paljon eristänyt minua ihmisistä, on traumat.

Ne on sellaisia traumoja ja sitä kokoluokkaa, että harva koskaan ymmärtää niitä. Oma elämäni perustui hyvin pitkään traumoissa elämiselle ja ne ovat vaikuttaneet käyttäytymiseen.

Sen ymmärtää nykyään että kun miettii kovasti jotakin traumaa, niin minä en voi missä tahansa tai kenelle tahansa sitä käsitellä. Monilla ihmisillä ei ole minkäänlaista perspektiiviä sellaisten traumojen vakavuudesta, ja traumoille saatetaan vaikka naurahtaa.

Se on loukkaavaa. Olen tullut paljon loukatuksi tämän takia ja sen takia että ei ole tiennyt omia asioitaan. 

Traumat ovat minussa yhä, mutta tiedostan suurinpiirtein mitä kaikkea on ja mihin kaikkeen mikäkin on vaikuttanut. Nämähän on monen vuoden terapian asioita, että ei siinä. Mikä itselläni henkilökohtaisesti eniten vaivaa ja suorastaan pelottaa, on nimenomaan ne kylmät, kolkot ja epäinhimilliset ajatukset ja tuntemukset.

Ne liittyvät vaikeaan elämäntilanteeseen ja rankkoihin traumoihin, ne liittyvät myös lapsuuteen ja siihen loukossa olemisen tunteeseen.

Ne ovat valitettavasti sellaisia jotka eristävät ihmisistä. Kun niitä ajattelee niin tulee vain mieleen tilanne jolloin kokoajan oli vain vihainen. Se muisto on hirveä ja se on kuulunut minun vaikeisiin tilanteisiin ja tuntemuksiin. Pohjimmiltaan se viha on pelkoa ja eristyneisyyttä, ja lisääntyvää pelkoa lisääntyvästä eristyneisyydestä.

Lisäksi erittäin huomionarvoinen seikka on ne kirurgiamietinnät ja se että tilanteet ovat olleet minulle niin kauheita. 

Yksi asia miksi niistä ei ole puhunutkaan on nimenomaan se pelko, että tahallaan on aiheutettu.

Oikeasti se tilanne missä on elänyt, on ollut ihan mahdoton ja yhtä kauhua. Se on minun psyykkeelle ollut sellainen mahdoton selvitä.

Ne on kokonaisuudessaan ymmärrettävä ja kun ne oikeasti alkaa ymmärtää, niin kyllä minä itken.

Suren todella paljon tilanteen mahdottomuutta, turvattomuutta ja avuttomuutta sekä yksinäisyyttä kaiken sen kanssa ja sitä, että tänne asti on kestänyt selvitä asioiden aiheuttamista lukuisista ongelmista.

Ne on hyvin pitkäaikaisia, väsyttäviä psyykkisiä ongelmia ja pelkästään niiden ratkomattomuus ja sekasotku on vaikuttanut minuun.

Niihin on kuitenkin ihan tavallinen selitys ja ne on ne hankalat tilanteet. Ne ovat tuntuneet joskus hirveän uhkaavilta ja pelottavilta, jopa painajaismaisilta tai epäinhimillisiltä. Ne eivät kuitenkaan todellisuudessa ole sitä, vaan ihan yksinkertaisesti selitettävissä olevia, inhimillisiä tapahtumia ja erehdyksiä, sekä tiedon ja ymmärryksen puutetta. 

Niille on selitys, vaikka traumana ne ovat vaikuttaneet järkyttävän isolta möröltä elämässä ja siihen liittyy eniten tuntemukset ja ajatukset sukuelinkirurgiasta. Ja se on asia millä selittyy moni psyykkinen ongelma, käyttäytyminen ja jopa pako ja pakkovaellukset. Tämä on siis tosiaankin ollut tilanteeni, eli siis liikkumiseni ihmisten seassa ei olisi todellakaan siinä tilanteessa ollut suotavaa. Se mielentila siinä liittyy vain pakenemiseen ja oman kehodysforian kohtaamattomuuteen sekä yksityisyyden hämärtymiseen. 

Se ei ole mikään ihme että painajaismaailmassa on elänyt ja tuntenut isojakin uhkia asioista, jotka eivät ole uhkia.

Käytännössä minuun koskeminen ja se että minä olen koskenut johonkin, on osa omaa sairauskertomusta. Se on myös loukkaus sitä tilannetta kohtaan. Tällainen asia on ollut minulle, ja koskeminen on pahentanut sairauden tilaa. Jollekkin muulle asia on erilainen, minulle se on tällainen.

Sellainen haahuilu ja kylmänä liikkuminen missä sattuu on osa omaa psyykkistäkin sairauskertomusta.

Ja se tunne pään sisällä on kauhu. Syvä kauhu. Ja siinä ei tunne lämpimiä tunteita ketään kohtaan. Se on ihan liikaa vaadittu siinä mielentilassa. Ne vaatimukset ovat siis liikaa, mitä cis-sukupuoliset tuntevat voivansa olla, tehdä tai ajatella. Niitä ei voi ladella minulle ja odottaa että toimin tai ajattelen siten. Toimin ja olen näistä lähtökohdista ja tämä lähtökohta vaikuttaa psyykkeeseen.

Tämmöset pitää huomioida ja ymmärtää ja tietää se miten paljon on pelännyt vaikka ihmisjoukkoa ja mitä siellä on tuntenut. Itsensä täytyy huomioida sellaisena ihmisenä.

Kaikkein hirveintä on ollut se, että minusta on sanottu että "mitä vain voi tapahtua sinulle/sinun kanssa." Ja se on sanottu kuin se olisi hyvä juttu. Tottakai voi tapahtua mitä tahansa, myös pahaa, kun liikkuu niissä mielentiloissa ja suorastaan harhoissa. 

Sellaisesta ei pidä, vaan pelkää kokoajan ja toivoo asioiden muuttuvan.

Sellainen tila ja tilanne ei tosiaankaan ole mikään hauska, seurattava juttu josta saa hupia.

 

Asiat muuttuvat pikkuhiljaa lämpimillä tunteilla itseään ja kokemiaan traumoja kohtaan, ymmärtäen niiden aiheuttamat inhimilliset tuntemukset ja ajatukset ja käyttäytymismallit. Traumat eivät auta ihmistä olemaan oma itsensä, vaan voivat vääristää rajustikkin minä-kuvaa. Itse olen hyvin paljon luullut että olen tyhmä enkä opi mitään, ja muutenkin hirveästi itsetunnon laskua ja vääristymää siitä että olisi jotenkin huono kokonaisvaltaisesti. Se on osa trauman vaikutusta, ja sillä on suora syy-seuraus- yhteys.

Suurin ongelma traumassa on ollut se, ettei siihen ole saatu välitöntä apua. Koska se on vakavasti otettava asia, johon yksi ihminen minun lisäkseni olisi tarvinnut välittömästi sen jälkeen apua. Se on yksi eniten vaikuttanut asia, ettei siihen ole samantien saatu selkeyttä, ja se selkeys olisi tullut ihan vain transsukupuolisuuden kokemuksen esille tuomisella selkeästi, ja kehodysforian ymmärtämisellä. 

Siinä on muutama asia josta paniikki ja epätietoisuus on vain lisääntynyt. Siinä on todella paljon epäreiluja asioita.

Olen oikeasti tuollaisten jälkeen ollut mielentilassa, jossa olisin tarvinnut ympäristöä, jossa on valkoiset seinät. Eli sairaala. Nykyään tiedän tarvitsevani terapiaa ja tiedän sen mistä apua saa ja osaan hakea sitä. Olen valitettavasti huonoimmillani ollut siinä kunnossa että minut olisi pitänyt viedä oikeaan paikkaan ja olisin tarvinnut välitöntä tietoa omista avun mahdollisuuksista. Ei sitä, että jäädään yksin muiden nuorten kesken juopottelemaan eikä myöskään sitä, että raamatulla päähän lyödään.

 

Elämässä ei saa tapahtua mitä tahansa, jonka jälkeen tapahtuu mitä tahansa, jonka takia käyttäydytään miten sattuu ja minä-kuvakin on luokkaa "mikä tahansa."

Elämän tasaantumisessa kestää aikansa tällaisten jälkeen, ja se on inhimillistä. Itsellä se liittyy todella paljon minä-kuvaan ja kehodysforian täydelliseen ymmärtämiseen sekä transsukupuolisuuden hyväksymiseen ja sen pohjalta elämiseen. Kun elää jatkuvasti kiinni traumoissa ja niiden käsittelyssä, on asioita joiden vuoksi ei tavallaan vieläkään elä ns. tavallista elämää. Kuin olisi ajaton ja iätön, ja kelluisi tyhjyydessä, ja muut ovat siellä jossain.

Tai ehkä traumat ovat minun tavallista elämääni.

Kyllä sen kuitenkin huomaa kun jostakin aletaan pääsemään. Silloin pystyy välillä tulemaan sellaisesta tyhjyydestä pois tähän päivään ja edistymään siinä itsensä kanssa.

Kuitenkin tyhjyys ja hiljaisuus traumojen käsittelemiseen on erittäin tarpeellinen.

 

trauma.jpg

 

 

Mitä sinä tekisit kohdatessasi ihmisen joka on tällä tavalla lasin takana, hapuilee ja ehkä hakkaa lasia? Ehkä naamakin näkyy lasin takana, ja se näyttää siltä että henkensä on menettämässä, ja se naama näyttää myös uhkaavalta.

Mitä sinä ajattelisit tai tekisit? Aivan, et tietäisi mitä tehdä. Se tuntuisi varmasti siltä, että haluaa yhtäaikaa auttaa, mutta yhtäaikaa on epävarma siitä, onko lasin takana oleva ihminen uhka. Yhtäaikaa saattaisi tulla mieleen että mikä tällaista henkilöä jahtaa, ja jos rikkoo lasin tai tekee mitään, tuleeko se uhkaava, vielä isompi asia ja haavoittaa sinuakin?

Minä olen ollut kaikin tavoin tällaisessa tilanteessa, ja siihen ei pysty vastaamaan millään tavalla turvallisesti tai aiheuttamatta traumoja. 

Minua on jahdannut hirviö nimeltä kirurgiamietinnät sekä ihan puhtaasti se halu tietää omat asiansa ja tilaisuus ymmärtää ne. Minulla on ollut yksityisyyden puutteen kanssa jo vammautumista. Se on ollut jo kasvun hidaste ja suoranaista häirintää siihen pisteeseen asti, ettei pysty ajattelemaan järkevästi niihin liittyvistä asioista.

Ja tällä tavalla olen toisen ihmisen kohdannut.

Toinen ihminen ei voi toimia mitenkään järkevästi. Koska tilanteissa ei ole asioiden ollessa tällä tolalla, järjenhiventäkään.

Tällä tavalla tilanteen kanssa pystyy tekemään rauhan ja ymmärtämään sekä omat että toisen traumat.

Se on tosiaankin kuin huonosta kauhukohtauksesta, eikä tämmösiä oikeasti tapahdu oikeassa elämässä, vähän siltä se nykyään tuntuu.

Sellaisessa maailmassa kuitenkin on pahimmillaan elänyt, ja siinä mielentilassa ei ole oikeasti mitään sellaista mitä kukaan millään tavalla koskaan ansaitsisi.

 

 

 

 

 

 

torstai, 17. elokuu 2017

Sotakirves ja henkinen asuinsija

Olen ollut ylpeä erilaisuudestani. Se maailma missä itse eli koko lapsuuden, pakotti siihen että on vain pakko kehitellä jostakin hyvä itsetunto. Niitä itsetuntoa alentavia asioita oli niin paljon. Hyvin paljon ajattelin niin että olen erilainen ja ylpeä siitä. Koska minua iskettiin maahan kokoajan. 

Se että olin siitä ylpeä, se ärsytti joitakin. Minua yritettiin iskeä maahan vielä enemmän. 

Se ärsytti joitakin, että ei tiedetty minkälainen tai kuka olen. 

Jouduin kehittelemään sellaisen kuoren jonka läpi ei ketään voinut päästää. Oikeasti jos olisin ollut rehellinen tai jos olisin mennyt kokoajan näyttämään mitä tunnen ja ajattelen, olisin kokoajan itkenyt. Olisin koulussakin kokoajan itkenyt vain. Uskon että olisin saanut siitä lisää lokaa niskaan.

Minun täytyi olla läpipääsemätön. Se on yksi sellainen aika rankka juttu joka pistää psyykkisesti todella koville. Lisäksi ajattelin että minun täytyy saada yliote jostakin ihmisjoukosta, ehkä siksi ajattelin niin että jos erilaisuuteni selviää, kaikki alkavat kiusata.

Olin valmiiksi siis puolustus- ja hyökkäysasemissa. Ihmiset joille en kokoajan ollut sillä tavalla, olivat sellaisia jotka olivat kuunnelleet minua. Sillä ei oikeastaan ollut väliä oltiinko minua ymmärretty siinä, mutta se että minulle oli siinä suotu se aika sille. Se oli todella ahdistavaa ja minua puristettiin joka puolelta ja minun täytyi salassa yrittää puhua ahdistuksestani ja täytyi olla varma siitä, että siitä ei kerrota kenellekkään.

Se on omanlaisensa sairaus ja harha, että on kokoajan puolustus- ja hyökkäysasemissa. Siinä estyy oma luonnollinen ja luonteva oleminen. Ei välttämättä houkuta lähestyä jos on kokoajan niissä asemissa, ja vielä hirveän ylpeä.

Olen osannut kehittää itsestäni myös hirveän kylmän ja kovan ihmisen ja se liittyy turvapaikan hakemiseen ja siihen ajatukseen pärjäämisestä ja yksin selviämisestä.

Tämmöset psyykkiset kamppailut on väsyttäneet minua ja se on tosiasia että mitä minulle on yritetty sanoa siitä että laskisin kuorta ja esimerkiksi puhuisin tai kertoisin mitä oikeasti ajattelen tai suunnittelen tai miltä minusta tuntuu.

Olen oikeasti kokenut olevani niin alakynnessä tässä elämässä, että ei ole pystynyt siihen. Tavallaan kuin ei olisi pystynyt inhimillisiin tunteisiin toisia kohtaan. 

Pelot ja itsensä kylmettäminen niiden takia on olleet mun elämässä iso vaikuttava asia. Olen tuntenut että kokoajan pitää olla hirveän kova, koska joutuu pakenemaan. Sitä asiaa ei ole yhtään ymmärretty sellaisena kuin se on, vaan on ahdisteltu lisää juuri niillä asioilla, mistä on halunnut eroon. 

Sekin on oma harhansa, että ei usko kenenkään hyväntahtoisuuteen. 

Se on kuitenkin aika odotettavissa oleva asia tapahtuneiden johdosta.

Miten minä olen suhtautunut kanssaihmisiin, niin uskoen jatkuvasti sen että halutaan pahaa. Esimerkiksi puhtaasti keskusteluun ryhtyminen ihmisten kanssa kertoo jo sen että ymmärretään kun vain pystyy puhumaan. Itse en ole pystynyt puhumaan aiemmin oikein mistään kokemistani asioista, vaan lähinnä hyökkäillyt ja puolustautunut tai ollut täysin mykkä, ja paennut. Tällainen minä olen ollut. Jos tilanteeni ei olisi ollut näin paha, olisi pystynyt selvittämään montakin asiaa paremmin.

Pääni sisälle ei ole päässyt mitenkään, ja mitä siellä on liikkunut, niin enpä usko että sitä on haluttu tietää. Se liittyy vain enimmäkseen siihen, että ei ole ollut yksityisyyttä. Se maailma missä on elänyt, se on tosi eristävä ja erilainen kuin monilla.

Siitä asiasta minä olen ollut vihainen. Ei ole tilaisuutta eikä yksityisyyttä. Se aiheuttaa myös aika inhottavia mielikuvia ja on aiheuttanut ihme käyttäytymistä joka itseäänkin ahdistaa.

Tämä liittyy niin varhaisiin asioihin ihmisen identiteetin kehityksessä.

Siitä on kärsineet sivulliset, että minulla ei ole ollut yksityisyyttä.

Ne on niin hurjia keloja mitä pään sisällä pyörii kun tällaista on tapahtunut, että ei niitä pysty ääneen sanomaan mitenkään. Koska kaikki kertoo vaan siitä, miten roskaksi itsensä tuntee ja miten roskana on muita kohdellut.

Se on hyvin pitkäaikainen vaikutus minkä takia on niin hirveitä ajatuksia ja jopa tekoja ollut. Se on pitkäaikainen maahan lyöminen ja tilan riistäminen sekä epätietoisuus ja pelko.

Se on niin pitkäaikainen että kyllä minä nyt ymmärrän sen mistä pystyy hyvinkin juttelemaan ihmisten kanssa, ja mitä olisi pystynyt paremmin selvittämään aikoinaan ilman niitä päänsisäisiä tuntemuksia ja ympäristön ja olosuhteiden minulle luomia luonteenpiirteitä ja harhoja.

Ne eivät oikeasti ole totta. Ne tekivät minusta niin hirveän hurjan ihmisen ja oli sotakirves kokoajan olalla. Se on hyvin yksinäinen olotila, josta ei oikeasti pääse ennenkuin saa itselleen kunnollisen rauhan.

Se on oikeasti pelottava olotila, jossa elää kuin jossain tyhjässä kellarissa, jonka yhdestä ainoasta pienestä ikkunasta kajastaa kelmeä valo, ja katon nurkasta tippasee vettä tasaiseen tahtiin.

Sieltä ei pääse ulos. Siellä on ummehtunutta ja kosteaa, ja se on sinun asuinpaikkasi. Sinulla on vain kellari ja sotakirves olalla, ja siinä ajattelee vain että no onneksi on sentään katto pään päällä.

Aina kun ei ole sitäkään tunnetta ollut että olisi katto pään päällä.

Siellä on ummehtunutta, kosteaa, pimeää ja kolkkoa, ja se on sinun henkinen asuinsijasi.

Mitenkään inhimillistä ja tervettä ihmistä niissä oloissa ei tule. Kuitenkin kehodysforia ja transsukupuolisuus yleensä on ihan oma taudinkuvansa ja olen oppinut kehodysforian kautta mielestäni ja mielenterveydestäni todella paljon, sekä myös ihan käyttäytymisestä ja asennoitumisesta lähtien, ja ihan perusjuttuja, että miltä mikäki asia on tuntunut ja minkälainen elämä ei tunnu sopivan. Tällaiset asiat on lisäksi jokaisella aivan yksilökohtaisia, ei voi kenenkään toisen puolesta sanoa mitään. Itse olen oppinut valtavasti itsestäni ja asiaan liittyvästä taudinkuvasta sekä parantavista asioista. Ne ovat faktoja minusta itsestäni ja kehodysforiasta.

Että sinänsä asiassa ei ole mitään sellaista mitä ei kannattaisi kohdata.  

 

Vaikka olen koko elämäni riippuvainen hormonivalmisteista ja elämäni tulee kulumaan jonkin aikaa prosessin parissa, minulle on ollut tärkeää että pääsen itse omin avuin siitä asuinsijasta pois. Se on minulle ollut ensisijaisen tärkeää, että en ole riippuvainen kenestäkään mitä tulee siihen. Siksi minä olen pitänyt sotakirveen itsepäisesti olalla. Koska minä lasken sen sitten kun minusta tuntuu että olen valmis siihen ja sitten, kun sen laskemisella on oikeasti tuloksia, ja että teen sen vapaaehtoisesti omista lähtökohdista ja omilla tavoitteilla, ja omalla ymmärryksellä.

Ja se on psykologinen asia. Oma sotakirves on niin henkilökohtainen ja syyt sen pitämiseen ovat henkilökohtaiset. Myös sotakirveestä luopuminen on henkilökohtainen asia, ja missä ja millä tavalla sen on valmis laskemaan, on henkilökohtainen asia. Se on minulle tärkeää että teen sen itse. Minulta on yritetty riistämällä riistää sotakirves, ymmärtämättä miten henkilökohtainen se minulle on, ja miten henkilökohtaista sen laskeminen on.

Kyllä minä ymmärrän että se ärsyttää kun sitä ei voi laskea.

Mutta minä en laske sitä kenenkään käskystä tai kenenkään toisen henkilökohtaisista tavoitteista.

Minä lasken sen sitten kun minulla on tila, rauha ja aika sekä turvantunne.

Kukaan ei laskeudu alas kellariin riistämään sitä minulta, vaan minä ymmärrän sotakirveen ja ymmärrän sen pois heittämisen.

Sitten minä tulen pois loukosta.

En yhtään aiemmin.

Sotakirveestä luopuminen on koko loppuelämän ensimmäinen päivä. Sotakirves voi kattaa kertakaikkiaan niin monta asiaa, esimerkiksi vanhoja tapoja tai uskomuksia, tai älyttömiä harhoja. Sotakirves voi kattaa monta tutuksi ja turvalliseksi muodostunutta asiaa, jotka eivät oikeasti ole turvallisia. Niihin on vain kerennyt tottua. Sotakirveestä luopuminen voi olla pidempiaikainenkin projekti, ja se voi jopa sattua.

Sotakirveestä luopuminen muuttaa koko elämän. Sotakirveestä joko luopuu tai sitten sillä tappaa itsensä ja elämänsä.

Siksi se on tärkeä päivä ja siksi sitä ei voi tehdä milloin tai miten tahansa, jos ei ymmärrä sen päivän tärkeyttä.

Siksi suomalainen mies nousee muurahaispesästä.

Siihen täytyy olla painava syy.

Sellainen syy on muun muassa päivän tärkeyteen havahtuminen.

 

 

tiistai, 15. elokuu 2017

Positiivinen virtaus ja sen vaikutukset

Minä oppijana - siihen liittyy olennaisena osana itsetunto.

Kun pääsee elämään omana itsenään tullen kohdatuksi oikein, asiat ovat aivan erilaisia. Minulla on parempi motivaatio. Olen lisäksi ollut aina hyvä oppija, mutta siinä on ollut todella paljon masentuneisuutta. Ylipäätään koulu- ja työelämän ajatteleminenkin on saanut minut masentumaan. Se on niin raskasta silloin kun on eristettynä. Minä koen sen hyvin vahvasti eristävänä asiana, ja se tuntuu samalta kuin väkivalta.

Se ei ihan oikeastikkaan tunnu hyvältä. Olen myös joskus alisuoriutunut ihan vain koska vituttaa niin paljon. Olen myös ollut huolimaton vaikka osaisin ja tietäisin paremmin. Myös jatkuva vihan tunteminen vaikuttaa oppimisessa. Olen tuntenut myös suoriutumispaineita ja keskittymisvaikeuksia. Nämä ovat toki ihan tavallisia ongelmia joita pystyy olemaan muutenkin, mutta osa on minulla ollut ihan vain siitä että ei elä omana itsenään.

Rauha ja turvantunne oppimisessa ja työn tekemisessä merkitsee minulle. Se että pystyy keskittymään asiaan ja ymmärtää sen kuka on ja mitä elämällä tekee, kun oppii tai työskentelee. Olen ollut viimeisen päälle turhautunut ja masentunut ja olen tiennyt että en ole sellainen oikeasti. Kyllä asioilla on täysin uusi merkitys kun tekee niitä omista lähtökohdista ja elelee elämää omilla ehdoilla, eikä toisten ehdoilla tai sillä ehdolla, että on siinä vain koska jossain muualla kohdellaan vielä huonommin.

Se minulla on ollut yksi eniten vitutusta aiheuttava asia: olen tässä, koska minua kohdellaan muualla huonommin. Olen ollut myös ihmissuhteissa siksi, koska olen uskonut minua kohdellaan muualla huonommin. Ikäänkuin silmät eivät ole olleet auki huonosti kohtelulle eikä ole ollut minkäänlaista ymmärrystä siitä, mikä on itsensä ja muiden hyvin kohtelua. Sellaiseen ei oikeasti ole ymmärrystä eikä kykyjä, jos on tuntenut ison osan elämästään olevansa nurkkaan ajettu jatkuvasti. Sellaiset ihmissuhteet eivät anna mitään, sellaiset ihmissuhteet ovat kaupankäyntiä, ja se on kaikille nöyryyttävää.

Ikäänkuin ajatuksena että jos lyöt kerran, niin ei se haittaa, koska joku toinen pieksäisi minut joka päivä. Tällä tavalla arvottomana liikkuminen aiheuttaa nimenomaan huonosti kohtelua.

Itsensä hyvin kohtelua on yksityisyyden ymmärrys, ja siinä on ollut paljon puutteita. Se on oikeasti mennyt jo vammaksi asti, ja vammauttanut yhä lisää. Minulla on kokoajan ollut paha olla siitä, ja nauraminen siitä että minulla on hirveää, se on oikeaa kiusantekoa ja lisää vammauttamista koko elämään ja itsetuntoon. Nauramista ei oikeasti ymmärretä sellaisena kuin se on, tai sellaisena mitä se voi olla kun on erilainen, tai miltä lapsena tuntuu toisten lasten nauraminen ja vähättely. Koska erilainen lapsi on oikeasti tilanteissa joihin useimmat eivät joudu, ja useimmat eivät ymmärrä mitä tunteita ne tilanteet herättävät. Ne ovat epäreiluja tilanteita.

Olen oikeastikkin varovainen ihminen näissä tällaisten asioiden takia. Ihan vain siksi koska haluan ymmärtää kokonaan yksityisyyden ja haluan tuntea sen ja tietää mitä kaikkea se minulle tarkoittaa. Haluan oppia elämään tavallisesti ja jouhevasti niin että ymmärrän sen kokonaan. Haluan myös ymmärtää ja kannustaa itseäni oppijana, koska olen oikeasti todella hyvä siinä, ja turhaan potenut masentavia tunteita.

Minun on parempi keskittyä omana itsenäni tietäen kokoajan sen että yksityisyyteni ei ole uhattuna. Tämä on arvostusta oppimistilanteissa ja sellaisen kokonaisvaltainen ymmärtäminen herättää minussa valtavasti motivaatiota ja uusia kiinnostuksenkohteita, sekä rohkeutta tilanteissa.

Opin ihan jumalattoman paljon itsestäni pelkästään yhden oppimistilanteen perusteella tai jonkun haastattelemisen perusteella. Ei tarvitse olla levotonna mistään. 

Se avaa paljon uusia ovia ja näkökulmia, ja lannistumisen ilmapiiri on se mistä haluaa lopullisesti eroon. Se on vain se kokonaisvaltainen lannistumisen tunne kun tulee kokoajan väärin kohdatuksi. Kun tällaisesta ei ole enää pelkoa, se lisää varmuutta valtavasti.

Tähän asiaan kun olen päässyt kiinni ja pureutumaan, sen alkaa ymmärtää miten pitkäaikaisia ongelmia on ollut, ja miten kaikki on alkanut todella varhain. Siellä on siis lukemattomia positiivisten tunteiden esteitä, ja itsetunnon vammautumista. 

Se että pääsisin itseni kanssa optimaaliseen tilanteeseen itseni ymmärtämisessä ja omissa positiivisissa puolissa, niin kyllä se on vähän sellainen uusi asia johon haluaa keskittyä. Se on sellainen asia joka ulottuu ihan kaikkeen tässä elämässä, myös ihmissuhteisiin ja ihmisten kanssa toimimiseen. Tällä hetkellä minusta tuntuu että minulle riittää vähempi, koska jotkut tilanteet vain ovat jatkuvaa oppia ja uutta positiivista virtausta itsessäni.

Ajoittain sitä estää menneisyys, ja se on oikeastikkin ollut minulle todella rankka juttu. Todella, todella rankka, jossa itsetunto ja minä-kuva ovat kaikki vammautuneet ja vääristyneet. Pidän sitä oikeasti surullisena asiana, josta ovat liikaa kärsineet sivulliset. Huono itsetunto ja omakuva leviää ja negatiiviset tunteet tarttuvat. Olen joskus äärettömän surullinen menneisyydestäni ja harmittaa.

Minä olen iloinen siitä että minusta ei tiedetä juuri mitään. Ne ovat asioita jotka ovat minussa ja minulla itselläni ja minua itseäni ja minun elämääni varten olemassa. Niitä haluan oman yksityisyyteni rajoissa kertoa sellaisille ihmisille joita katson voivani päästää joidenkin rajojen sisään. Kuitenkin on olemassa lukuisia asioita, joita ihmisen ei koskaan tarvitse kenellekkään selittää. Ne ovat olemassa vain omaa yksityistä elämää varten.

Minä olen iloinen siitä, että tiedän itsestäni jotain enkä tunne velvollisuutta niistä. En pyri niillä mihinkään, mutta voin käyttää niitä elämässäni hyödyksi jos katson sen tarpeelliseksi.

Uutta, positiivista virtausta, jossa hyvä oppija varustettuna hyvällä itsetunnolla, rauhallisena, rohkeana ja omana itsenään tilanteissa. Huomioiden myös muut samankaltaisina, yksityisyys ja turvantunne huomioon ottaen ja niitä ylläpitäen.

Voi jättää myös täysin näyttämättä ja käyttämättä. Se on minua varten. 

Oppija, työskentelijä, eläjä ja ihminen tarvitsee yksityisyyden kaiken tällaisen tuntemista varten. 

Tunteakseen luottamusta omaan tulevaisuuteensa. En yhtään vähättelisi lapseen ja nuoreen toivon valamista, sukupuolesta tai ristiriidasta riippumatta.

Yksityisyys, turvantunne ja näiden luontevuus kotona ja kouluissa on toivon valamista. Se poistaa yksinäisyyden ja eristyneisyyden, se ehkäisee itsetunnon ja minä-kuvan kokonaisvaltaista vammautumista ja auttaa ymmärtämään oman ja muiden yksityisyyden, sekä niiden arvostamisen ja käyttäytymisen niiden asioiden pohjalta. Poistaa pelkoja ja lisää itsearvostusta ja parantaa kokonaisuudessaan elämänlaatua.

Kokonaisvaltainen ymmärrys näistä asioista tukee positiivista virtausta ja niiden ylläpitämistä jokaikisessä ihmisessä. Jokainen tarvitsee siihen pohjan, mieluiten vankan pohjan. Ja jokainen tarvitsee elämänsä alkutaipaleella tukea tähän asiaan. Sukupuolisesti poikkeavilla ihmisillä tämä ei toteudu ainakin oman kokemuksen mukaan. Lisäksi puhtaasti käytöstapojen opettelu ei kovin isoissa perheissä joissa ei yksityisyyttä ole nimeksikään, ei onnistu.

Olen käynyt tällaisen tien ennenkuin olen ymmärtänyt sen mitä on, kun ei ole kokonaisvaltaista ymmärrystä omasta yksityisyydestään ja omista rajoistaan ja oikeuksistaan, ennenkuin ne kerkeää edes muodostaa, joku astuu yli. Niin pahasti, että ymmärrys häviää vielä enemmän ja vammautuminen pahenee ja tilanteesta ei tunnu olevan ulospääsyä. Tämä kaikki vain siksi että on ennestään romuna yksityisyyden puutteesta, ja haluaa etsiä itselleen tilaa ja rauhaa sen luomiseen.

Tämä ei ole lapsen ja nuoren tehtävä etsiä ja luoda itselleen siihen tilaisuus, vaan se on kotien ja koulujen tehtävä.

Tämä on niin iso asia minulle, että se muuttaa kaiken elämässäni. Ymmärrys menneisyydestä ja siitä käytöksestä saa täysin uuden näkökulman ja tieto minusta itsestäni ja kaikista elämäni tilanteista ja kokemuksista lisääntyy. Ja minä tiedän ja ymmärrän olosuhteiden luomat käytöshäiriöt minussa itsessäni.

Se on niin iso asia että ajattelen nyt vain että vähän kerrassaan ja joka hetkessä ymmärtäen sen. Tämä parantaa omia käytöstapoja, tuo varmuutta siihen ja tuo lisää ymmärrystä ihmissuhteiden luomisessa ja auttaa yleisessä elämänhallinnassa.

Tämä kaikki kasvaminen liittyen tähän on olennainen osa minun elämääni ja asiat jotka ihmisellä ovat omia ja omaa elämää varten, ne täytyy ottaa. Minun elämääni kuuluu olennaisena osana transprosessi ja minun on mahdollista elää vain sen tuodessa tervehdyttäviä vaikutuksia elämääni. Siis se joka luulee tietävänsä jotain prosessista tai luulee voivansa mutu-tuntumalla sanoa tarvitseeko joku toinen sitä elämäänsä vai ei, ei tiedä mistään mitään. Itselläni kaikki pohjat tulevat oikeasti vasta nyt elämään ja on pitänyt todella paljon puolustautua.

Itsellä on ollut paljon vaikeuksia ymmärtää toisen ja omat yksityisyyden rajat ja on ollut vaikea luottaa siihen että ne pitävät. En ole aina nähnyt siihen epävarmuuteen ja pelkoon muuta vaihtoehtoa kuin kasvattaa kuilua ja olla etäinen.

Minusta se on hyvä ymmärtää että missä menevät yksityisyyden rajat ja mitä käytöstä se aiheuttaa jos sen yli on kertaakaan astuttu. Itselleen täytyy tehdä turvallisuussuunnitelma. Minusta sekin on hyvä ymmärtää että minkälainen ihminen on sellainen jonka yksityisyyttä ei saa mennä loukkaamaan ja rajoja rikkomaan, ja ymmärtää se minkälainen ihminen ei ymmärrä siinä oikein omia rajojaan ja omaa parastaan. Itselleni asia on aiheuttanut niin mittavia sopeutumisvaikeuksia ja käytöshäiriöitä, että vahinkoja korjaillaan yhä. Esimerkkinä tällainen että jos yksikään nuori on yksin lähtenyt tyhjän päälle, niin sinä et voi tarjota turvaa. Jos on paljon omia asioita selvittämättä, turvallisuus ei onnistu. Sellainen nuori on täysin muiden armoilla. Piste. Ja tekee kauppaa katosta pään päällä ja ruuasta.

Siinä on niin roska-olo ja koira-olo kuin olla voi. Tällainen aiheuttaa sellaista käytöstä, että kokoajan puolustaa ja hyökkäilee. Ei yksinkertaisesti luota että yksityisyyden rajat pitävät, ja kaikki puhe ja käyttäytyminen viittaa puolustautumiseen. Sävy on sellainen, että kokoajan pitää varmuuden vuoksi puolustautua. Ei pysty välttämättä edes tavalliseen kommunikointiin. Jos tällaiseen menee ihmissuhteessa, niin kyllä saa hävetä. Koska silloin on tapahtunut niin paljon yliastumista ettei kykene enää normaaliin elämään ja siihen ei liity enää millään tavalla sukupuolisuus vaan ihan muut asiat jo. Kyllä itsellä tällainen on aiheuttanut jälkikäteenkin vaikeuksia siinä että olisi hyvä ja turvallinen olo asua ja että olisi varma omasta turvallisuudestaan ja yksityisyydestään.

Itse en ehdottomasti ole voinut tällaisten jälkeen asua kenenkään kanssa eikä tosiaankaan hyvä olo sellaisesta. Kaikki mitä tuollaisten olojen jälkeen yrittää, niin ei onnistu. Itse pidän sitä hirveän surullisena asiana että olen yliarvioinut itseni ja oman jaksamiseni tai käsityskykyni liian läheisiin suhteisiin. Jos on pitkäaikaisesti ja vakavasti vammautunut niin itsetunnollisesti kuin muutenkin ja tuntee itsensä roskaksi ja niistä lähtökohdista lähestyy yhtään ketään, niin ei mene hyvin.

Kun sillä tavalla käyttäydytään eikä luoteta millään tavalla ympäristöön, mahdollisuudet sulkeutuvat ja elämä sulkeutuu. Mitään ei koskaan opi. Pakenevaan ihmiseen ja asioihin joita ei ymmärrä, suhtautuminen täytyy olla suurennuslasin alla. Jos tuntuu että tällaisen ihmisen kanssa kaikki on "helppoa", niin varmaan siksi että sellainen ihminen luulee olevansa turvassa ja tekee kauppaa, eikä ymmärrä yksityisyyden asioita itsessä tai toisissa. Tosiasiassa sellainen ihminen on täysin hukassa, eksynyt ja pahassa pulassa.

Paljon pahemmassa pulassa sellaisessa tilanteessa on kuin siinä, että on oikeassa osoitteessa kertomassa oikeat asiat ja saamassa apua niihin. Jos tällaiseen nuoreen törmää joka ei oikein vielä osaa sanoa, tiedä, tai osaa toimia, niin poikkeavasta sukupuolisuudesta täytyy puhua normaaliin sävyyn. Estetään pitkäkestoinen kriisitilanne, jossa ollaan kokoajan hälytystilassa.

Tällaisten jälkeen ei tee hyvällä mielellä mitään, eikä tunne itseään hyväksi missään asiassa. Se on aivan odotettavissa oleva asia koska se liittyy niin moneen asiaan. Ei tällaisista roskaksi itsensä tuntemisen muistoista herää mitään muita ajatuksia kuin se, että ei halua elää. Monikin asia menneisyydessä herättää tosi isoja vihantunteita ja olen todella loukkaantunut kun edes ajattelenkin niitä. Olen järjissäni ja ymmärrän yksityisyyteni rajat ja ymmärrän minkälaisessa tilanteessa ja tilassa olen ollut, kun en ole ollut järjissäni enkä ole ymmärtänyt yksityisyyteni rajoja, ja tiedän minkälaiset ihmiset ovat sitä käyttäneet hyväksi. Tiedän kyllä ketkä ovat sen tietäneet etten järjissäni ole. Se herättää nykyisellään tosi paljon vihaa. 

Kyllä se on kun tällaisia tulee mieleen niin ei kiinnosta minkäänlaiset ihmissuhteet eikä ihmiskontaktit ja kehonsa olemassaoloa tai kehodysforiaa ei uskalla edes ajatella. Tällaisena päivänä elän dissosiaatioissa koko päivän enkä liiku mihinkään suuntaan missä vahingossakin voisin ketään nähdä. Tuo on vaan semmonen juttu että tommosistakin asioista mistä useimmat ois ittensä hirteen jo vetänyt, niin täytyy olla tarkkaan kartalla pystyäkseen jossain vaiheessa toipumaan tai ajattelemaan eri tavalla. Ja se on minulla se ykkönen ja ykkösenä tähtäimessä. Se on helvetin rankkaa toisinaan ja moni asia liittyy vain kehonsa ja kehodysforian käsittämiseen ja leikkauksiin valmistautumiseen. Tämmöset asiat ne vaan tulee eteen ja menevät eteenpäin, ja pidän näitä asioita omaan prosessiin kuuluvaksi. Se on rankka remontti.

Kehodysforia on asiana sellainen että kenellä sitä itsellä ei ole, ei tiedä minkälaista se on. Minun ongelmani ovat olleet todella laajoja ennen hoitoja, ja se ei tosiaankaan ole mitään perus masennusta ollut. Siinä on yksi asia mistä pitää pysytellä erossa sellaisten ihmisten jotka luulevat kehodysforiaa voivan verrata masennukseen. Itse en koskaan suostu syömään minkäänlaisia lääkkeitä. En minkäänlaisia. Sekin on sellainen juttu että varmasti joskus aikoinaan joku transsukupuolinen turrutettu persoonattomaksi lääkkeillä. Se ei liity vain mieleen vaan se on kehon ja mielen ristiriita ja se ei häviä. Apua siihen saa leikkauksilla ja hormoneilla. Oma näkemys asiasta on se että pyrkii elämään normaalia elämää sen verran minkä pystyy ja leikkauksiin valmistaudutaan ja ollaan niistä tietoisia. Mutta silti ei vain niitä pidä ajatella, vaan pyrkiä myös tavalliseen elämään.

Lääkkeet ja uskonto on ne hommat millä transsukupuolisuutta koitetaan hävittää. En suostu koskaan syömään mielialalääkkeitä. En koskaan. Minun mielessäni ei ole mitään vikaa. Kyse on kehodysforian tiedostamisesta, sen ymmärtämisestä omalle kohdalle, kasvamisesta omaksi itsekseen sen kanssa ja leikkausten auttamana, sekä pyrkiä elämään omana itsenään. Aikuistua ja ottaa vastuuta transsukupuolisuudesta, prosessista, ja omaksi itsekseen kasvamisesta. Mikään muu ei ole niin tervehdyttävää kuin tietää omat asiansa, ymmärtää omat rajansa ja yksityisyytensä ja saada vankka pohja elämälleen.

Tämä on mahdollista transprosessin kautta ja omien asioiden kohtaamiseen ja tiedon löytymiseen ei aina anneta edes tilaisuutta. Kehodysforia pitää tietää ensin itse, vasta sen jälkeen tulee muut ihmiset. Monesti asiat mitä ihmiset luulevat voivansa tyrkyttää, on pienin omista murheista. Suurin murhe on ihmisten päällekäyvyys, diagnoosien antaminen mutu-tuntumalla, kehodysforialle naureskelu, transvitsien viljely todella alentavaan sävyyn... jne jne. Sanalla trans on hirveä leima, se on aivan liian hirveä leima. Ja miksi sillä on se leima, sille on syynsä. Ympyrät sulkeutuvat.

Mitä tyrkytetään, ei ole suurin murhe, vaan miten sen tehdään. Yleensä se tehdään unohtaen ihmisen itsemääräämisoikeus ja unohtaen kunnioitus ja sensitiivisyys. Se loukkaa eniten. Asiat mitkä ovat transsukupuoliselle ja hänen kehonkuvalleen tavallisia, voivat olla vieraita muille. Se pitää uskoa ja hyväksyä että se asia on vieras, ja antaa se tila mahdollisesti tulla ulos kaapista. Tila ja tieto on se mikä tuo turvaa ja jonkinlaista saumaa pitää omat rajansa ja puolustaa niitä. Minulla itselläni leikkausmietinnät ovat henkilökohtaisesti pelottaneet ja mä en ole tosiaankaan tarvinnut siihen lisäpelkoja, vaan enemmänkin yksityisyyttä ja rauhaa sekä tietoa. Koen että transsukupuolisuutta ei osata ottaa osaksi arkipäivää tai hyväksyä se asia sellaisenaan kuin se on. Ilman penkomisia ja uteluita. Lapsille se on erityisen vaikeaa kunnioittaa ja jättää rauhaan kun joku on erilainen. Sen seurauksia ei edes ymmärretä. Itsellä se on aiheuttanut pakenemisen.

Ympäristön ilmapiiri ja sukupuoleen liittyvä asenne on se, joka saa pakenemaan. Luulemme tietävämme, emme tiedä. 

Transsukupuolinen on itse paljon viisaampi omista asioistaan, kuin joku joka ei ole koskaan kuullutkaan minkälaista se on. Olen paljon viisaampi nykyään kehodysforian kanssa, kun olen uskaltanut hakea apua sekä ymmärtänyt omat yksityisyyteni rajat. Koen kyllä sen että olen paljon vastuunottavaisempi, aikuisempi, ja ymmärrys itsensä huolenpidosta ja arvostuksesta on kasvanut. Jotenkin tuntuu että ympäristö ja olosuhteet omalta osaltaan estivät tämän tapahtumisen. Transsukupuolinen tarvitsee aikuiseksi kasvaakseen sellaisia pohjia, joita ympäristö ei tarjoa, ympäristö ei tiedä, ei ohjaa, ei kuule eikä näe. Kuitenkin transsukupuolisella itsellään on ne avaimet, mitä hän tarvitsee sopeutuakseen ympäristöön. Hänellä itsellään on se sukupuoli-identiteetti jonka omakseen kokee ja ne loputtomat voimavarat joiden ansiosta hän on valmis tekemään enemmän töitä kuin useimpien koskaan tarvitsee. Hänellä on se identiteetti, ja kun hän saa kehodysforiaan hoitoja, alkaa lyyti kirjoittamaan.

Transsukupuolisuus, elämä ja oireet ennen hoitoja, ja kehodysforia ovat liian vähän esillä ja tietoisuudessa ja ymmärryksessä. Esimerkiksi ennen hoitoja voi tosiaankin olla niin huonossa kunnossa, että ei pysty ajattelemaan omaa parastaan ja jos ei ole selkeää tietoa kertoa ympäristöön, on vaarassa. Tähän astuvat silloin kuvioihin muut ihmiset ja tyrkyttäminen. Se vain ja ainoastaan tekee ihmisen hulluksi! Vaikka ymmärtää kieltäytyä väärästä avusta, niin se saa kyllä oikeasti sekoamaan että ihmiset kuvittelevat että he voivat auttaa mutu-tuntumillaan. IHMINEN TULEE SIINÄ LOUKATUKSI. Koska ihmiselle saatetaan sanoa mitä tahansa. Siinä ei ymmärretä sitä, että toiset ei tosiaankaan ymmärrä eivätkä tiedä mitään. Itse en hirveästi ole nähnyt muita vaihtoehtoja kuin paeta. Sitten tehdään kauppaa siitä että mistä saa katon pään päälle. 

Mitä enemmän ihmisiä, sitä enemmän uhattuna transsukupuolinen nuori on. Mitä uskonnollisempi ilmapiiri, sitä uhkaavampi ilmapiiri. Ei siinä hirveästi ole vaihtoehtoja. Sitten ihmetellään että mitkä ne syrjäyttävät elementit nyt sitten olikaan.

Yksityisyys merkitsee hyvin paljon ja itselleen oikeilta tuntuvien tilojen käyttö merkitsee hyvin paljon. Pelkästään nämä kokonaisuudet rauhoittavat minua ihmisenä ja antavat tilaa kasvamiseen. Oppi on aivan valtava ja muutokset ovat valtavia itseluottamuksen kasvaessa. Kun siinä on joku tai jotkut mukana, oppi on aivan mahtava. En voi liikaa korostaa poika- ja miesyhteisöjä.

 

 

Turvallisuus ihmissuhteissa on ykkönen. Mitä itse ajattelen itseni ikäisestä ihmisestä, tämän ikäinen varmasti osaa sanoa jo aika paljon itsestään, ajatuksistaan ja elämästään. Se on yksi asia mikä on parasta siinä että tulee ikää ja kokemusta. Kyllä siinä tulee erilaista liikkumavaraa.

Kun sinä olet mukana ja luotat siihen ja ymmärrät samalla omat asiasi, se on tällaisten jälkeen sellainen asia että osaset eivät ole automaattisesti olleet koossa alusta lähtien, ja ne täytyy etsiä ja ymmärtää ja suurin osa tulee elämällä ja kokemalla.

Se on osa miehenä elämistä. 

Sen päättää itse missä ja milloin haluaa olla aktiivinen ja kun osaset ovat olleet hukassa, ne etsitään.

Ja se ei ole ihan sama millä tavalla sen tekee. Tämäkin kuuluu osana elämiseen että siitä on joku näkemys.

 

maanantai, 14. elokuu 2017

Asiat liikkuvat, osaset pyörivät ja rattaat on hyvin öljytty. Terveisiä kouluikäiselle itselleni.

Yksityisyys on minulle hyvin puhutteleva asia.

Iso osa omasta käyttäytymisestä on perustunut sen puuttumiselle. Ihminen tarvitsee aina tietyn tilan kasvaakseen järkevästi. Joillakin käy niin surullisesti että edes kotona ei sitä tilaa ole. Itselle kotona tyttöjen kanssa jaetut asiat on olleet paljon pahempia kuin koulussa jaetut asiat. Koulussa on sietänyt jotenkuten sitä hommaa. On se silti eristävää. 

Yksityisyyden loukkaamiset ovat olleet minulle vammauttava ja kokemusta itsestä vääristävä asia. En ole mukana. En koskaan ole mukana. Jos olen, niin jonkun toisen ehdoilla. Sitä se on minulle tarkoittanut.

Olen luonteeltani rauhallinen. Sekin häiriintyi yksityisyyden loukkauksilla. Olen yrittänyt myöhemmin olla sosiaalinen ja mukana omalla tavallani: minut käsitetään väärin ja tulen loukatuksi. Traumatisoidun ja muutun hyvin vihaiseksi ja pelokkaaksi ja kaikki käyttäytyminen perustuu levottomuuksiin.

Se on kova hinta minkä joutunut maksamaan.

Se on todella kova ja puhutteleva hinta. Kuitenkin loppujen lopuksi mitä olen itsestäni oppinut nykyään, niin olen tosi rauhallinen ja oikeasti pohjimmiltaan ujo ja aika harkitseva. Minä en ole saanut kasvaa rauhassa omaksi itsekseni.

Mitkä asiat horjuttavat omaa itseä ja esimerkiksi omaa harkintakykyä, on ne asiat joissa pakenee ja ennen hoitoja tulee väärin käsitetyksi. Silloin on oma harkintakyky pahasti pettänyt monissakin elämän asioissa, mutta se mikä minulla on ollut tarkoituksellista, hakeutua nimenomaan pienelle paikkakunnalle, löytää poikia ja olla hieman syrjässä. Sillä on ollut se tarkoitus että löytäisin yhden ystävän jolle voisin jossain syrjässä sanoa jotain itsestäni, ja olisi vain poikien asioita. Se on ollut minulla tarkoituksellista, vaikka luulisi äkkiseltään että hakeutuisi mahdollisimman pian isommalle paikkakunnalle esimerkiksi vertaistukea etsimään. Miksi ei näin, niin siksi, koska olen halunnut olla tavallinen ja olen ajatellut itseni tavallisena, ja halunnut että asiat ovat tavallisia. Ei ihmettelyjä, vain olemista ja elämistä. Ei penkomista. Ei häirintää. Se on minulla ollut vain se tarkoitus että voisin jollekkin kaverille kertoa ja näyttää minkälainen olen. Että pääsee siitä kuivasta suusta ja turvonneesta kielestä eroon ja lakkaa olemasta nurkkaan käpertynyt tyttöjen uteluiden ja penkomisten alla.

Siinä ei ole oikeasti mitään mahiksia kun tyttöjä on liuta. Se mitä olen päättänyt, se on ajatuksena hyvin päättäväinen ja kiven läpi puskeva, ja itseasiassa löysin samanhenkisiä kavereita. Minulle merkitsi vain se että saa olla hieman syrjässä, rauhassa, tilassa, ja turvassa. Koska minulla ei niitä asioita ollut ja jotkut asiat ajoivat minut pakosta tekemään joitakin ratkaisuja. Olin oikeasti keskellä metsää, kirjaimellisesti. Vihaisena ja loukattuna, pelokkaana ja pöllämystyneenä. Se ei ihan oikeasti sovi siihen kuvaan eikä siihen ympäristöön, ja kertoo vain omista intresseistä. Ei kukaan niin yksin yleensä hakeudu ja lähde tyhjän päälle. Täytyy olla pako, paniikki ja pakkoratkaisut kyseessä. Silloin on automaattisesti heikoilla ympäristöön verrattuna. On sekä henkisesti että fyysisesti vankina käytännössä. 

Ne on sellaisia perusjuttuja, jotka nykyään korostuu vain. Pystyn luottamaan niissä asioissa itseeni, että olen oma itseni. Niistä asioista voi olla ihan rauhallinen. Rauha on aiemmin häiriintynyt todella pahasti. Niin pahasti, että tulee pahoja mielenterveysongelmia.

Minussa on muutama perusasia joita minun ei koskaan ole tarvinnut itsessäni peitellä tai muuttaa. Minulla on ollut virhekäsityksiä siitä, että olisin viallinen koska olen ujo ja hiljainen. Tämä liittyy hirveästi koulumaailmaan jossa minua on ääneen ihmetelty tyttöjen taholta. Siitä minä olin vähän ärtynyt sisimmässäni. En myöskään ole halunnut koskaan kiinnittää huomiota itseeni, ja minua häiritsi että vaikka en kiinnitä, niin minuun kiinnitetään huomiota.

Se on kuitenkin hyvin perusasia minussa ja koulumaailmassa minä olen näyttänyt ihan perusasian itsestäni. Siihen pitää luottaa. Se on oikeasti niin perusasia kuin olla ja voi, omana itsenä oleminen. Muistan sen olleen hieman pelottavaa jos minuun kiinnitettiin huomiota tai yritettiin ottaa selvää. En halunnut että kukaan saa selvää minusta, halusin vain että minun annetaan olla.

Kyllä minun annettiin koulussa olla, mutta minua pelotti silti.

Olen kuitenkin ollut jääräpää siinä, että mitään itsestäni kertoisin tai näyttäisin. Olen ollut puolustus- ja hyökkäyksen haluinen. Kuitenkin olen ollut hirveän surumielinen ja henkisesti yksinäinen. Henkinen yksinäisyys on se asia mikä on ollut isoin taakka transsukupuolisuudessa. Ei tiedä mitä näyttää itsestään, tai miten sen näyttää tai kertoa. On hyvin vaikea myös saada samaistumispintaa ja tuntea turvallisesti kasvavansa.

Jos matkin tyttöjä, olin naurettava. Koska liioittelin sitä. 

Tässä tarkoitan ihan lapsuusaikaa ja sitä että miten minä olen tytöt ajatellut. Minä liioittelin sitä tosi paljon. Ja minusta se oli ihan hirveää kun joku tyttölauma innostui jostakin. Kyllä minä olin tyhmän oloinen sen takia.

Enimmäkseen kuitenkin koulussa olin oma itseni. Hiljainen. Kyllä silti on jotenkin huomattu että erilainen ja minun on toivottu puhuvan. Se on ahdistanut minua vain lisää, koska minä en ole tiennyt mitä minä puhuisin. Jos alan matkimaan tyttöjä ja liiottelen sitä, kuulostan tyhmältä.

Minun on vaadittu suorastaan puhuvan ja minusta on haluttu pusertaa jotain ulos. Minusta minä olin ihan tavallinen siinä, jos minä vain olin. Se tuntui inhottavalta että sitä ei ymmärretty. Minä vain olen, koska en minä tiedä mitä minä uskallan sanoa. 

Lisäksi minusta tuntui aina että minun kurkkua alkaa kuristaa ja pelkäsin että purskahdan kohta itkuun jos yritän puhua. Sellainen oli minun kouluajat. Vaikeudet sosiaalisuudessa on olleet suoraan verrannollinen vaikeuksista kotioloissa. Ne oli vaikeat, ja minusta ei pidetty. Sillä tavalla minä tunsin, enkä pitänyt itse itsestäni sellaisena ja tuntui vain että mistään ei tule mitään. Sosiaalisuus oli tosi vaikeaa koska on kasvanut tyttöjen keskellä ja ne tyttöjen asiat on aina edellä. Aina. Ja minä olin vain inhottava tyttöjä matkiva pelle.

Ei siinä pystynyt oma itsensä olemaan eikä rauhallisena kasvamaan. Se oli mahdotonta. Kaikki omat asiat tuntuvat siltä että kasvaminen, oppiminen ja eläminen on mahdotonta. Vaikka kuinka olisi hyvä asenne, niin ei tunnu sopeutuvan. Lisäksi kaikki sensitiivisyys puuttui.

Minusta luultiin että olen tahallani hankala. Sekin oli yksi asia että kun ei vaan pysty saamaan sitä ulos että mikä on. Sä et vain pysty siihen. Siinä on yksi sellainen asia missä suu tuntui olevan täysin kuiva ja kieli turvonnut muodottomaksi. Kun et vain pysty sanomaan, etkä edes tiedä kaikkea. Olet vain henkisesti todella yksinäinen. Siinä on yksi asia minkä takia minä olen tarvinnut yhden ystävän. Yhden vain, en muita. Että minä pääsisin siitä hirveästä tunteesta eroon.

Kun sinulta vaaditaan, mutta sinä et pysty. Kun sinä haluat, mutta sinä et pysty. Kun sinä yrität, mutta sinä et pysty.

Aika, rauha ja tila, sekä turvantunne.

Niillä estetään monta onnettomuutta.

Mutta ihminen tarvitsee aina ystävän. Yksikin riittää.

Että saa puserrettua itsestään sen asian ulos, jota muut ovat koettaneet väen vängällä tonkia.

Sinä itket ja huudat ja häpeät.

Mutta sinä tarvitset vaihtoehdon jonka olet valinnut itse. Siinä yksi asia mikä on merkinnyt minulle paljon enemmän oikeastaan kuin mikään muu. Tarvitsen itse valitsemani ajan, rauhan ja tilan, tarvitsen itse valitsemani tilanteen ja asiat. 

Enkä ikinä avaa edes suutani tonkiville ihmisille jotka haluavat väen vängällä pusertaa jotain, vaikka ei kiinnosta puhua. Vaikka haluaa vain olla.

Siinä on yksi asia missä arvostan oikeita ystäviä. Saan ajan, rauhan ja tilan sekä turvantunteen.

Koska minusta ihmissuhteissa näkyy se, että tarvitsen niitä. Ja kun jotain opitaan yhdessä olemisesta, tarvitsen hetken hengähdystauon ihan vain siltä opin määrältä ja pelkän asioiden puhuttelevuuden vuoksi. Lisäksi asiat sattuvat minua. Ihan oikeasti sattuvat, koska ne ovat niin tärkeitä. Ja se että minua sattuu, voi aiheuttaa etäisyyden ottamista. Tämä tarkoittaa siis ihan sitä, että olen, elän, teen ja harrastan miesten kanssa ja minut nähdään oikein ja olen mukana. Minä vaadin tätä ja minä tarvitsen tämän elämän. Siinä mielessä suunnitelmat kaiken muun suhteen tarkemmin on muuttuneet monta kertaa ja olen sitä mieltä nyt että vaatimukset ovat olleet turhan kovia ja turhia stressannut aiemmin. Hyvin ne asiat muodostuvat ilman mitään kiirettä tai järkyttäviä tavoitteita.

Opin itsestäni tilanteissa todella paljon siksi, koska olen oppinut sen että olen ihan samanlainen minkälainen olen ollut koulussa: hiljainen ja ujo. Olen kuitenkin valmis puhumaan, kun minulla on asiaa. En millään tavalla mene levottomaksi enkä yritä olla yhtään mitään muuta. 

Tämä kaikki liittyy hyvin paljon siihen itsetuntoon mikä minulla on ollut koulumaailmassa. Sitä on niin moni seikka häirinnyt. Tytöt eivät yritä ottaa minusta selvää, koska tytöt saavat olla kauempana. En ole salaperäinen, pitkä tumma muukalainen, vaan salaperäinen, lyhyt keskivaalea viikinki. Minä tarvitsen tämän etäisyyden.

Minä vain olen. Ja minä saan vain olla. Olen hieman arvoituksellinen koska minä vasta tasapainoilen. Mutta pääpiirteittäin olen onnistunut näyttämään jotain itsestäni, haen rajoja ja liikun joissakin rajoissa ja aiemmin ollessani lähempänä, saatan olla myöhemmin kauempana henkisesti. Saatan vaikuttaa pelottavalta ja arveluttavalta siksi, että yhdessä hetkessä näytän ihan ok ja toisessa siltä, että haluankin pitää etäisyyttä tai en ole varma rajoista tai yksityisyydestä.

Se liittyy vain ja ainoastaan asioiden tapahtumiseen pään sisällä. Asiat liikkuvat, osaset pyörivät ja rattaat ovat hyvin öljytty. Aivotoimintaa vilkkaimmillaan, sopeutumista vilkkaimmillaan. Saattaa siinä vauhdissa joku ruuvikin lentää maahan. Tämä kaikki liittyy itseeni ja ajatteluun itsestäni ihmisten seassa, mikä on edistys siihen että ennen olen ajatellut etten edes kuulu tänne, tai en elä tässä maailmassa. Tämä kaikki on henkisestä yksinäisyydestä lopullisesti irti päästämistä ja niiden vahinkojen ymmärtämisestä, mitä tällaisesta eristyneisyydestä seuraa.

Mutta olen onnistunut ajattelemaan itsestäni minuna ja oppijana, mahdollisesti kouluminän kautta ja sitä kautta, mistä minä olen pienenä ollut sisältä kuin kiroileva siili. Kiroileva siili on ollut koulumaailmassa se minun sisin sillä hetkellä, kun minua jollain tavalla ihmetellään. Muuten olen ollut rapu paksuine kuorineni. 

Ja se avaa minulle valtavasti asioita itsestäni ja mahdollisista ongelmista ja esteistä. Asiani ovat oikeasti hurjia, mutta ei se estä mitään kun ottaa sen asenteen.

Opin siitä kokoajan. Toiset ihmiset ovat valtava voimavara.

Ja olen kaikkein rauhallisin ja sisältä vakain ja varmin, kun saan olla vain oma itseni.

Siinä ei paina paskaakaan menneisyys.

 

sunnuntai, 13. elokuu 2017

Särmä, särmempi, särmin

Jos ajattelee ylipäätään läheisyyttä, niin siinä pitää oikeasti olla todella sensitiivinen. Siis todella todella sensitiivinen. Jos ihmisellä on minkäänlaista kehodysforiaa, täytyy olla vielä sensitiivisempi, ja se pitää vielä tietää erikseen että millä tavalla.

Tällaiset asiat voi olla pitkän keskustelun ja tutustumisen tulos. Jos ajattelee pariskuntaa jonka toinen osapuoli käy transition läpi, ja pysytään kokoajan yhdessä, sen täytyy olla todellista rakkautta ja todellista sitoutuneisuuden ymmärrystä. Siinä jos on vielä lapsia, niin kyllä itsellä tulee sellainen ajatus että sellaisen pariskunnan täytyy olla jotain elämäntaito-guruja.

Toisaalta sitoutuneisuus ja ylipäätään positiiviset tunteet ja rakkaus vahvistavat ihmisiä todella paljon. Vaikeudet ja niistä selviäminen vahvistavat myös ja erilaisilla ihmisillä on erilaisia vahvuuksia jotka toisiaan täydentävät.

Mutta tuosta sensitiivisyydestä, niin se yksinkertaisesti ei toteudu joidenkin poikaviikareiden kesken joista toinen vain yhtäkkiä töksäyttää jotain ja avautuu jostain, mistä toinen ei ole koskaan ehkä kuullutkaan.

Ja ne puheet on olleet ihan omanlaisiaan. Se on ihan eri asia jos sanoo ihan suoraan että olen transsukupuolinen ja minulla on kehodysforia. Jos lisäksi tietää tarkkaan miten tai mihin saa koskea, ja mitä saa sanoa, niin se lisää turvallisuutta ja hyvää oloa sekä varmuutta.

Se ei tosiaankaan ole mennyt kuin strömsössä. Vaan hyvin suojattomana oltu ja omin sanoin sanottu asioita ja siitä näkökulmasta, että on oikeasti karussa. Se on se isoin juttu mikä siinä oli, olin karussa. Se se aiheuttaa jotain käyttäytymistä ja väärinkäsityksiä sekä lietsoo pelkoja.

Siitä puuttuu kaikki sensitiivisyys ja turvallisuus ja siihen on mahdotonta toisen vastata sillä tavalla että varmasti on turvallinen ja hyvä olo. Koska tilanteen ollessa sellainen, ei koskaan ole turvallinen ja hyvä olo, kenelläkään. Aivan sama mitä tekisi. Voi olla väliaikaisesti tunne että on turvassa, mutta kokonaisvaltaista turvantunnetta elämässä ei tosiaankaan tunne. Se mitä se pääasiassa on itselle ollut, niin sitä riekkumista. Se on turvatonta, koska se on kyllä tavallisen nuoren käytöstä, mutta lisävivahteena monta turvattomuutta lisäävää seikkaa.

Kyllä se on silti tavallisen nuoren käytöstä se riekkuminen. Se on aina eri asia tunteeko olevansa turvassa tai tietääkö oikeastaan mitä tekee, kunhan riekkuu. Ei tosiaankaan osaa asioita hoitaa, luulee osaavansa.

Kaikista tollasista tapahtumista tuntuu olevan 100 vuotta aikaa. Traumoissa, häiriöissä, väärinkäsityksissä ja rajojen yli astumisissa mitattuna olen vähintään 100-vuotias kokemuksiltani liittyen niihin.

Ne asiat kokoajan vanhentavat ja viisastavat minua. Suurin osa siitä miksi tällaisia pitää käsitellä, johtuu siitä että tilanne on ollut kannaltani aivan hirveän yksinäinen ja pelottava nuoruus. Eikä vähiten sen mielentilan takia. Se on hyvin kylmä ja kolkko tilanne, ja siihen kun tulee päälle traumoja, niin ei mikään pieni juttu.

Oma mielentila pitää selvittää ja kyllä tuollaisella on ollut kauaskantoisia vaikutuksia mielenterveyteen.

Kun ihminen on kokenut kovia, silloin ei käydä töissä eikä koulussa. Silloin selvitetään mikä on. Ja tehdään se perusteellisesti. Ja kun jotain aloitetaan, se pitää tiedostaa että joka päivä pitää siltikin tietää, mikä on, ja mikä mielentila on. Puhtaasti niin turvaton nuoruus on minulla aiheuttanut pelkoja jotka eivät ole totta enää. Kyllä minua surettaa se että ei ole saanut tarpeeksi ajoissa apua. Kyllä mä edelleenkin olen sitä mieltä että ammattilaista tarvitaan yhä menneisyyden vuoksi. Se on pitkäaikainen kriisitilanne ollut jossa on kokoajan oltu hälytystilassa.

Hälytystilaa lisää tilanteen yksinäisyys ja itsensä kylmettäminen ja luulo siitä, että mistään ei ole apua saatavilla. On joutunut turvautumaan ihmiseen, joka omalla tietämättömyydellään ja ymmärtämättömyydellään aiheuttaa lisätraumoja.

Sensitiivisyys ulottuu siihen tilanteeseen, mikä on nyt, sen täytyy ulottua niihin päiviin jolloin estrot vaikuttavat enemmän, sen täytyy ulottua joka ikiseen päivään, sen täytyy ulottua leikkausmietintöihin, sen täytyy ulottua leikkauksia ennen tilanteeseen ja leikkausten jälkeen- tilanteeseen, toipumisaikaan, leikkausten vaikutuksiin, traumoihin, koko elämään näiden ulkopuolella.

Minuun ei ole suhtauduttu sensitiivisesti kun olen puhunut ymmärtämättömälle ihmiselle niistä, tai yrittänyt puhua osaamatta kertoa niistä oikeilla sanoilla.

Sensitiivisyys on puuttunut täysin niihin asioihin suhtautumisesta, mitä minä tarvitsen elääkseni. Sensitiivisyys on puuttunut seksuaalisesta kanssakäymisestä, sensitiivyys on puuttunut kehooni suhtautumisesta sellaisena kuin se on ennen leikkauksia. Ymmärtämättä ollenkaan mitä se minulle tekee että sillä tavalla suhtaudutaan.

Siihen mitä minä tarvitsen elääkseni, on suhtauduttu pilkallisesti, ja ymmärtämättömiltä ihmisiltä saa kuulla naurua liittyen siihen, jos on liikenteessä ymmärtämättä omaa tilannettaan.

Nykyään sukupuoli-identiteettiäni ei kyseenalaisteta, ja yhtään ketään ei oikeasti naurata tilanteeni. Nykyään kun minut näkee, niin monella voi olla vahva oletus housujen sisällöstä, ja joku voi järkyttyä tilanteeni ollessa keskeneräinen. Ja se on järkyttävää. Asioiden edetessä kehodysforia kasvaa aika sietämättömäksi. Se tarkentuu, ja myöskin itsensä edetessä muutenkin elämässä, asiat vain korostuvat.

Kaikki liittyy niin paljon identiteettiin ja kehonkuvaan ja elämiseen niiden kanssa.

Dissosiaatiot ovat omaa luokkaansa eri tilanteissa.

Tällä hetkellä koen että minun täytyy olla itseni kanssa säntillinen ja särmä. Se liittyy jatkuvaan tietoisuuteen omasta tilanteestani ja se liittyy paljon vieläkin menneisyyden käsittelyyn ja siihen käytökseen.

Niitä on paha ajatella, mutta se on hyvä tietää että se en käytännössä ole edes minä. Se on käytännössä niin karu se tilanne ollut. Välillä on vaikea yhdistää mitään nykyiseen ja entiseen minään. Kyllä mä ajattelen surullisena sellaisen asian että olen liikkunut ihmisten seassa. Omasta mielestä näin jälkikäteen ajateltuna ei olisi kannattanut liikkua paljon ollenkaan missään. On oikeasti elänyt niin ihme maailmassa. Mitään ei oikein ole osannut itsestään ulos antaa eikä suhtautua mihinkään eikä keneenkään. Se on sellainen tila ollut. Se täytyy hyväksyä sairauden tilana.

Siinä pelottaa tosi paljon kokoajan, aivan sama missä on. Minusta transsukupuolisilla yleensä on sellaisia ongelmia jotka on niin massiivisia, että sellaisen tunnistaminen ja tiedostaminen mitä se on, voisi olla hyväksi. Ainakin sen ymmärtäminen, miten suhtautuu tai millä tavalla voi auttaa tilannetta tai lievittää pelkoja. Se ei tosiaankaan aina ole mahdollista ja mä tiedän että minunkin pelkoja on yritetty lievittää, ja niitä asioita on siinä tilanteessa vaikea nähdä tai uskoa. Varsinkin jos on kokenut jotain pahaa.

Lisäksi siinä on sellainen asia, että tilanteet ja asiat eivät muutu millään muulla kuin hoidon aloittamisella. Mitkään muut kuin hormonit ja leikkaukset eivät lopulta ihmistä rauhoita tai tilannetta auta. Leikkaukset ovat myös pelottavia, totta helvetissä ne on pelottavia. Osalla voi tulla pysyviä leikkaustraumoja. Niistäkään ei voi etukäteen tietää. Kuten ei myöskään siitä, millä tavalla se kokonaisvaltaisesti elämään vaikuttaa, ja miten paljon se voi parantaa asioita. Ne on jokaisen itsensä mietittäviä asioita ja kyllä helpottaa kun saa tietoa asioista sen verran kun niitä on mahdollista saada, ja kuulla kokemuksia. Oman kehon tunteminen ja tietäminen mitä tuntemukset tarkoittavat, auttaa. Leikkausten merkitys henkilökohtaisesti omalla kohdalla.

Minulla lisää turvallisuutta tietoisuus transprosessista. 

Mistä minä itse saan rauhallisuutta ja varmuutta itseni kanssa, on menneisyyden kokonaisvaltainen ymmärrys ja sen ymmärtäminen, miten helvetin pitkä prosessi on ollut tulla sinuiksi sen kanssa. Miten helvetin pitkä prosessi on ylipäätään olla suhteessa jonkun kanssa, ja miten päin persettä kaikki voi mennä ja miten voi peräsuolen mutkassa pärjäillä. Kaikki elämässä tapahtuvat asiat vaikuttavat kaikkeen, eikä vähiten sellaiset asiat joissa on tiiviisti mukana joku toinen ihminen. Tuollaisista voi joutua toipumaan pitkään, toiset pidempään, toiset lyhyemmän aikaa. Minulle henkilökohtaiset, liian läheiset suhteet ovat olleet vain prosessin hidaste ja este, eli siis itseni täydellinen yli astuminen. Sillä tavalla ei tule tapahtumaan enää koskaan.

Se on helvetin pitkä prosessi ymmärtää se, että minkälaista se on ollut itselle, ja jos ymmärtää jotenkuten edes sen minkälaista se on ollut toiselle, se on suoranainen ihme, joka on minulla tapahtunut vasta hormoneilla. Koska ennen hormoneja ei todellakaan ole ollut minkäänlaista itsetuntoa. Ei niin minkäänlaista. Vaikea alkaa ymmärtämään mitään kun tuntee kaikesta epäsensitiivisyydestä ja epäreiluudesta niin saatananmoista vihaa että saattais sen takia tappaa itsensä. Sen takia vasta kun on hormonit aloittanut, oli turvallista alkaa miettiä asiaa. Se on lisännyt ymmärrystä myös itseä kohtaan.

Kyllä se millä tavalla pahimmillaan mun kehoon on suhtauduttu, se on niin järkyttävää muisteltavaa että ei niihin halua palata. Se on vaan vittumaista että ne on mielessä. Justiinsa ne kaikkein pahimmat asiat mistä ei halua kuulla, tietää, eikä nähdä. Mistä tuntee niin saatananmoista vihaa että itsekkin traumatisoituu siitä vihan määrästä. Olen varma siitä etten vieläkään tiedä syvän, jatkuvasti päällä olevan vihan vaikutuksia minuun itseeni tai persoonaani, tai esimerkiksi kehon lihasjännityksiin. Olen varma siitä, että siinä asiassa on vielä juttuja jotka loppuessaan muuttavat minua ihmisenä vielä lisää. Ymmärrän itteeni kuitenkin erittäin hyvin sen vihan kanssa. Enkä minä suostu teeskentelemään asiasta mitään muuta. Olen oikeasti aika paljon elämässä lopultakin teeskennellyt siksi että tytöt on luulleet että se on heidän hyvistä neuvoistaan kiinni, ja loukkaantuneet ellen teeskentele. Se mitä tunteita asia minussa herättää, ei tarkoita että ajattelisin kenestäkään toisesta sillä tavalla.

On täytynyt olla muutenkin loputtomiin sensitiivinen oman itsensä kustannuksella. Onneksi se on ikuisesti loppu, se on semmonen juttu että esim naisten tiloissa kun on ollut niinkuin pissa sukassa elelis. Se vaan tulee itsekseen että kyllähän sitä haluaa osata käyttäytyä ja kun joutuu omista asioistaan tinkimään, niin sama asia kuin varpaillaan hiipis. Ei taas kerran ole minkäänlaista tervettä perspektiiviä mihinkään, että pystyis rauhassa oma itsensä olemaan ja rauhallisena kasvamaan, ja puoliansa pitämään. Se on loppu nyt. Se on oikeastikkin ihan erilaista se eläminen ja oleminen kun ymmärtää sen yksityisyytensä ja kaikki rajansa. Ei ole mitään sekavaa liittyen siihen. Voin sanoa että ne asiat eivät kunnolla avaudu vasta kun prosessi on edennyt jonkin verran. Ja niistä oppii vielä, oppii asioita mikä on useimmille itsestäänselvää alusta lähtien. Se muuttaa minua ihmisenä ja tuo rauhaa omana itsenään elämiseen.

Kyllä siitä tulee välillä se olo aika voimakkaastikkin, että miten epäreiluja asioita joutunut kokemaan. Kokoajan joustamaan. Se vaikuttaa oikeasti hermoihin ja jännityksiin ja sitä kautta kaikkeen.

 

Voin tehdä jollekulle miehelle vaikka pienen mielikuvaharjoituksen siitä hommasta, ja siitä saa osviittaa siitä asiasta, miltä tuntuu ku sulla on saatanan vittu, pillu. Ja mitä joku toinen ihminen voi siitä sinulle sanoa, ja miltä tuntuu kun sitä oikein kuvaillaan sinulle, ja joku toinen mies saa siitä nautintoa sellaisella värkillä, jonka kanssa sinun itsesi olisi pitänyt syntyä. On asioita mitä mies ei pysty koskaan kuulemaan liittyen omaan alakertaan. Ei koskaan. Se on helvetinmoinen loukkaus. Pelkästään siitä jo tulee yksi erillinen traumansa. Ne on ihan vihoviimeisiä asioita mitä menisin miehelle sanomaan.

Olen ihan varma että jokainen mies on sen jälkeen valmis tappamaan itsensä tai toisen. Se mielentila on oikeasti sellainen. Se mikä itsellä siinä on ollut estämässä niitä, niin se varma tieto siitä, että toinen ei ymmärrä sitä tilannetta. Ei oikeasti ymmärrä, ja itse aiheuttanut väärinkäsityksiä, niin että kaikki joutuvat kärsimään. Vain se tieto siitä, että toinen ei halua pahaa eikä vain kertakaikkiaan ymmärrä, on estänyt pahimpia tekoja. Muuten siitä asiasta ajattelee kuolemaa ja kidutusta. 

Toinen mielikuvaharjoitus on se, että olet naisen kanssa tilanteessa. Siinä loukkaa itteensä pahimmalla mahdollisella tavalla, mitä voi loukata. Se on aivan sama minkälaisia asiat on toiselle, koska ne on itselle niin hirveitä. Siitä ei tosiaankaan voi puhua. En tosiaankaan voi puhua asiasta loukkaamatta itteeni pahasti, enkä voi olla koskaan tilanteessa loukkaamatta itteeni pahasti. Olen loukannut jo itteeni todella pahasti. Olemalla ylipäätään kertaakaan koskaan elämässäni sellaisessa tilanteessa. Jos olen koskaan elämässäni sellaisessa tilanteessa, niin parantuessani sukuelinkirurgiasta, jos silloinkaan. Se riippuu niin monesta asiasta. Olen loukannut itteeni todella pahasti tässä elämässä, ihan pelkästään olemalla tällainen. Siihen ei tarvita muuta, kun sä olet ihan rikki monella tavalla.

Mitä sinä sillä elämässä teet. Mitä sillä oikeasti tekee, mitä tällaisten jälkeen elämässä tekee?

Se ei herätä minussa mitään muita tunteita. Enkä toivo kenellekkään sitä, en toivo kenellekkään miehelle tällaisena syntymistä. Olen elänyt pitkään vailla minkäänlaista toivoa tai mielekkyyttä elämässä.

Olen vaarallinen mitä liittyy sen asian uhkaamiseen minussa ja ymmärrän sen asian itsessäni.

Siinä on yksi sellainen niin selkeä juttu josta olen aivan varma että tietyt asiat loppuu minussa vasta kun minulla on penis. Ja mitkä asiat minulle siinä merkitsee, niin ne on sellaisia perusjuttuja. Vähiten siinä merkkaa se että minun henkilökohtaiset asiat kuuluisi kenellekkään toiselle. 

Se mistä olen kyllä iloinen niin siitä, että olen löytänyt omaan prosessiin tietynlaista särmää itsestäni. Ja muutenkin olen löytänyt itsestäni särmää ihan vitusti. On asioita joista voin olla hyvillä mielin itsestäni, myös menneisyyden kanssa. Koska sen pohjalta pystyy hyvin paljon päättelemään asioita ja ymmärtämään. Pitää vain jatkuvasti tietää oma tilanteensa ja tietää se, millä pään saa täysin sekaisin ja itsensä käyttäytymään miten sattuu.

Huolimatta kysymyksestä mitä tällaisten jälkeen elämässä tekee, tässä sitä kuitenkin ollaan. Ilmeisesti minulla on paljon tekemistä vielä.